Ihmiskoodi-podcast K3J26: 10 tehokasta työkalua elämän yllättäviin käänteisiin

Elämä on harvoin lineaarinen suora linja voitoista voittoihin, onnistumisten ja euforian seuraten toinen toistan peräjälkeen. Jokaiselle meistä on osunut kohdalle suurempia tai pienempiä kiviä kenkään tai hetkiä, jossa kuuluisan kulman takaa on tullut vastaan lähes megatonnin raamit omaava luotijuna.

Elämä on sillä silmänräpäyksen muuttanut suuntaa dramaattisesti tai vähintään saanut oman pakan levähtämään täysin hallitsemattomasti pöydälle.

Vaikka juuri siinä hetkessä voi tilanne ja tunne tuntua ylitsepääsemättömälle, niin usein kun opit tarkastelemaan tilannetta oikeilla työkaluilla, löytyy uusia väyliä muodostaa taitoja mennä eteenpäin tai muuttaa suuntaa. Selvitä yli myrskystä jopa vahvempana kuin ennen.

Rakensimme Sinulle kymmenen tehokasta keinoa, joilla voit selvitä elämän kierrepalloista paremmin ja saada tilanteen tasapainoon.

Kuitenkin lopuksi on hyvä muistuttaa, että vaikka Peltsin kanssa elämää perataankin ja vinkkejä annetaan niin ison luotijunan kohdalla tai pienemmänkin on tärkeää myös tarvittaessa kääntyä mielen ammattilaisen suuntaan. Ei pelkästään meidän podin varaan. :)

Ihmiskoodin höyryveturit,
Pauski ja Peltsi

Lähteet:

Edellinen
Edellinen

Ihmiskoodi-podcast K3J27: Kävelyn moninaiset hyödyt - askeleillasi on merkitystä

Seuraava
Seuraava

Ihmiskoodi-podcast K3J25: Nutrition Masterclass - Pre-, Pro- & Postbiootit - Sisäisen hyvinvoinnin erikoisjoukot